Kartta - Bolivia

World  > Etelä-Amerikka > Bolivia
Tiedosto (2,348 x 2,947 Pikseli,  File Size : 1.48 MB,  Tiedostomuoto : image/png)

234 x 294 Pikseli |  587 x 736 Pikseli |  1,174 x 1,473 Pikseli |  1,761 x 2,210 Pikseli |  2,348 x 2,947 Pikseli

Kartta - Informaatio
Bolivian monikansainen valtio eli Bolivia (, aimaraksi Wuliwya) on tasavaltalainen sisämaavaltio Etelä-Amerikassa. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa ja idässä Brasilia, etelässä Paraguay ja Argentiina ja Chile ja lännessä Peru. Amazonin valuma-alueella sijaitsevan Bolivian kasvi- ja eläinlajisto on maailman runsaimpia.

Vajaan kymmenen miljoonan asukkaan Bolivia on väkiluvultaan Andien pienin valtio ja kuuluu Latinalaisen Amerikan köyhimpiin maihin. Bolivia on taistellut myös monien terveysongelmien, kuten korkean lapsikuolleisuuden kanssa. Bolivia on saanut nimensä venezuelalaisen vallankumousjohtajan Simón Bolívarin mukaan. Bolivia on maailman korruptoituneimpia maita. Maan itsenäisyyden ajan historiaa ovat sävyttäneet parisataa vallankaappausta. Monet presidentinvaalit ovat päättyneet siten, että armeija on syrjäyttänyt voittajan
Kartta - Tekijänoikeus
Public domain
Facebook
Kartta - Bolivia
Kartta - Bolivia - 2,348 x 2,947 Pikseli - 1.48 MB - Public domain
2,348 x 2,947  Pikseli -  1.48 MB
Kartta - Bolivia - 2,000 x 2,113 Pikseli - 1.59 MB - Creative Commons CC0 1.0
2,000 x 2,113  Pikseli -  1.59 MB
Kartta - Bolivia - 1,768 x 2,000 Pikseli - 905.83 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
1,768 x 2,000  Pikseli -  905.83 KB
Kartta - Bolivia - 1,746 x 1,600 Pikseli - 3.64 MB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
1,746 x 1,600  Pikseli -  3.64 MB
Kartta - Bolivia - 1,408 x 1,644 Pikseli - 532.38 KB - Public domain
1,408 x 1,644  Pikseli -  532.38 KB
Kartta - Bolivia - 1,408 x 1,644 Pikseli - 645.79 KB - Public domain
1,408 x 1,644  Pikseli -  645.79 KB
Kartta - Bolivia - 1,408 x 1,644 Pikseli - 221.95 KB - Public domain
1,408 x 1,644  Pikseli -  221.95 KB
Kartta - Bolivia - 1,343 x 1,489 Pikseli - 336.63 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
1,343 x 1,489  Pikseli -  336.63 KB
Kartta - Bolivia - 1,024 x 1,195 Pikseli - 1.82 MB - Public domain
1,024 x 1,195  Pikseli -  1.82 MB